Nasa Tour
ALANYAN YÖELÄMÄ

ALANYAN YÖELÄMÄ

  • 26 huhtikuuta perjantai, 2019

ALANYAN YÖELÄMÄ

Alanya on todella kuuluisa sen suurista yökerhoista ja hauskoista baareista. Turisti kaudella löydät Alanyasta monenlaista matkaajaa, esimerkiksi perheitä ja juhlijoita. Alanyan kuuluisan baarikadun löydät satamasta. Lähes kaikki baarit avaavat jo aikaisin aamulla, jolloin Alanyan matkaajat voivat käydä siellä päiväsaikaan esimerkiksi juomassa perinteistä turkkilaista teetä. Illalla musiikki alkaa klo 23 maissa, ja silloin baarikatu täyttyy lukuisista ihmisistä, disco valoista ja hauskoista tanssi esityksistä. Henkilökunta pitää huolen ettei kenellekkään tule tylsää ja he järjestävät hauskoja tanssi- ja taikatemppu esityksiä.

Vaikka Turkki ja erityisesti Alanya on huomattavasti edullisempi kuin Suomi, kannattaa varautua siihen että jotkut baarit nostavat hintansa turisti kaudella todella korkeaksi. Kannattaa siis vertailla hieman baarejakin missä on sopivin hinta juuri sinulle. Tipin jättäminen on todella suositeltavaa ja työntekijät varmasti arvostavat sitä.

Lähes jokaisella baarilla ja yökerholla on oma sisäänheittäjä jotka kilpailevat keskenään saadakseen asiakkaiden huomion ja antavat parhaimman tarjouksen miksi valita juuri heidän baari. Älä kuitenkaan anna  kenenkään tulla eteesi ja tukkia tietäsi, tai jopa repiä sinua sisälle. Tämä on kiellettyä Turkin laissa.

Alanyan ulkopuolelta löydät 3 suurta yökerhoa: Illusion Event Hall ja Loop sijaitsevat Marina beachilla, noin 4 km Alanyan ulkopuolella. Summer Garden joka on varmasti Alanyan suosituin yökerho on todella suuri ja käymisen arvoinen yökerho Avsallarissa, noin 17 km Alanyan ulkopuolelle. Summer Gardeniin lähtee Alanyan keskustasta oma ‘’party bussi’’ noin kello 00.00 aikaan ja palaa takaisin 04.00 aikaan. Bussi on ilmainen. Jokaiseen yökerhoon menee myös taksit helposti. Normaalit pienemmät baarit sulkevat ovensa klo 03.00 mutta Summer Garden on auki jopa 05.00 asti.

Alanyasta löydät myös Suomi baareja lievittämään koti-ikävää, esimerkiksi Heikin baari, Onnela ja Cafe Mai. He tarjoilevat perinteisiä Suomi ruokia ja juomia ja järjestävät usein myös karaoke iltoja!

Viimeinen postaus

Alanya

Tässä on Alanyan yöelämä: Olet kutsuttu juhliin!

  • 16 syyskuuta lauantai, 2023
Jos haluat viettää unohtumattoman yön Alanyassa, tutustu suosituimpiin yökerhoihin ja tapahtumapaikkoihin. Nauti Alanyan yöelämästä paikoissa, kuten Club Summer Garden, Illusion Event Hall, Alanya Havana Club ja Robinhood Club.
Lue lisää

Antalyan akvaario

  • 08 elokuuta lauantai, 2020
KIINNOSTAAKO MERENALAISEN ELÄMÄN TUTKAILU KOKO PERHEEN KANSSA?
Lue lisää

ERILAISET LAIVARETKET ALANYASSA

  • 29 heinäkuuta keskiviikko, 2020
Jos olet jo eksynyt Alanyan kuuluisaan satamaan, huomasit varmaan että se on tupaten täynnä
Lue lisää

TOIT JA RESTORANID ALANYAS

  • 16 maaliskuuta maanantai, 2020
Alanya on tuntud üsna taskukohaste hindade ja maitsvate toitude poolest.
Lue lisää

Haluatko Paasta Retkelle Kuuluisan Kauniiseen Pamukkaleen

  • 28 maaliskuuta lauantai, 2020
Haluatko Paasta Retkelle Kuuluisan Kauniiseen Pamukkaleen
Lue lisää

SAPADEREN KANJONI SEKÄ VESIPUTOUS

  • 28 maaliskuuta lauantai, 2020
SAPADEREN KANJONI SEKÄ VESIPUTOUS
Lue lisää

Retki Uskomattoman Kauniiseen Kappadokiaan

  • 28 maaliskuuta lauantai, 2020
Retki Uskomattoman Kauniiseen Kappadokiaan
Lue lisää

Haluatko Uida Delfiinien Kanssa Seka Nahda Delfinaarion Ja Merileijonat

  • 16 maaliskuuta maanantai, 2020
Haluatko Uida Delfiinien Kanssa Seka Nahda Delfinaarion Ja Merileijonat
Lue lisää